Olen tässä viime aikoina tehnyt pääasiallisesti huolestuttavuus laskelmia. Siis laskelmia siitä, kuinka huolestunut kannattaa olla mistäkin asiasta. Osa meistä ihmisistä on kovin kovia kantamaan huolta kaikesta. Minä kuulun kärkipäähän siinä sakissa ja koska mielikuvituksellani ei ole minkäänlaisia rajoituksia, niin huolien määrä on aivan valtava.

Päähuolen aihe on täälä hetkellä pikkuinen koira vauva Sisu. Sisu asteli elämäämme yhtenä kauniina Torstai päivänä.Nyt se on asustanut meillä jo jonkin aikaa ja huolien määrä on ainakin kolmin kertaistunut

Sisu on mielessä koko ajan.  Sen hyvinvointi on huolista numero 1. Kun pitää lähteä töihin huolehdin siitä miten se ressukka pärjää yksin kotona,. Onko olo yksinäinen? Voiko se loukata itsensä siinä samassa, kun järjestelee taloa uuteen uskoon pentumaisella energiallaan? Vai onko sekin kuolla surusta kun on erossa minusta.

Rakkaus on tuskallista ja se sattuu vietävästi. Huolestuttavuus laskelmia joutuu tekemään tämän asian puolesta joka tunti. Niin kaikenhan pitäisi olla normaalia ja huolestunutkin voi olla, kunhan kaikki pysyy normaalin rajoissa.

No tietenkin terveys,  Sisun ja muidenkin omaisten huolestuttaa. Kamalaa kun ihmisiä kuolee. Niin joskus on tehtävä laskelmia tämän elämän rajallisuudestakin. Olisihan sekin kamalaa, jos kaikki jäisivät tänne loppu iäksi vaeltamaan. Luulen että meitä odottaa vielä paljon parempi paikka tuolla jossain.

Kun katselen sitä Sisun huolestunee oloista ryppy otsaa.  Mietin mitäköhän se nyt murehtii.  Katse on niin anova niin kuin kaikilla koirilla,varsinkin kun kysymys on ruoasta. Jokainen nirhauma sen ihossa on huolen arvoinen.Huh laskelmia pitää tehdä,jotta pysyy järjissään tämän homman kanssa.Olen ruvennut kantamaan tavaroita turvaan,  ettei Sisu loukkaa itseään touhutessaan  talossa.  Kohta tavarat ovatkin mitä kummalisimpiin paikkoihin piiloteltuna. Sisu on iloinen järjestelyistä ja auttelee mukana.

Puheluita on otettava jatkuvasti jonnekin päin koira ihmisiä. Haluaisin että Sisu saa kaiken huolen ja hoivan,  jonka tuollainen koiran pentu tarvitsee. Kuinka monta kertaa pitää päästä leikkimään muiden koira kavereiden kanssa? Miten monta kertaa pitää syödä?  Mitä pitää syödä.

Huolestunut pitää myös olla millaisten kavereiden luokse voi ylipäätään  mennä. Olen kuullut kammottavia tarinoita siitä, kun joku leikki kaveri on aiheuttanut elin ikäiset traumat kun on hyökännyt kimppuun ja raadellut pikku koiran pennun henki toreisiin. No sitten sitä ei enää uskalla luottaa muihin koiriin eikä ihmisiinkään.

Niin nyt sitten pitää ruveta seuraaman koira kuiskaajaa televisiosta. Kuulemani ja omien uskomuksieni mukaan käytös häiriöiden taustalla on usein puutteellinen kasvatus. Tämä pätee niin eläin- kuin ihmis- vauvoihinkin. Tietysti huolia syntyy myös tästä että osaanko minä nyt kasvattaa tämän pennun niin, ettei synny näitä käytös häiriöitä.  Mikä on se sopiva määrä rakkautta ja rajoja. No laskelmat auttavat tässäkin asiassa. Jos rakkautta antaa rajojen asettelujen jälkeen niin suhde on kohdillaan. Luulen ainakin niin. Rankaista pitää kun on tehty väärin ja palkita pitää kun on oltu kunnolla. Laskettelen mielessäni plussat ja miinukset aiheesta kuin aiheesta ja vertailen tekemisiäni muihin ihmisiin.Omassa huolehtimis asenteessani on parantamisen varaa.Jos tiputan huolistani puolet pois, olen siltikin luullakseni keskiveroa ihmistä huomattavasti enemmän huolissani asioista.Pelastukseni on kuitenkin tässä huoli asiassa ollut, että olen inho realisti.Toisin sanottuna inhottavan realisti asioiden suhteen.Joku on aiheen yhdistänyt joskus pessimismiin,mutta mielestäni ne on yksi ja sama asia.Löydän myös aina kaikesta myös sen optimistisen puolenkin jotenka kyllä tässä vielä järjissään pysytään tämän huloi asian kanssa ja laskuri auttaa asiassa..Suosittelen kaikille huolehtijoille laskurin käyttöön ottoa. Aina kun huoli toleranssi on nousussa, niin kannattaa ottaa” hyvät neuvot kalliit “käyttöön.Kysellä ja kuulostella muiden ihmisten menettely tapoja samoissa tilanteissa,lukea kirjallisuutta joita viisaammat ja kokeneemmat ovat kirjoittaneet ja analysoida plussat ja miinukset aiheesta kuin aiheesta joka huolestuttaa.

Huolestunut olen myös jos Sisu päättääkin hylätä minut ja vaihtaa maisemaa ja minä jään sydän verta tihkuen ikävöimään sitä, huolehtien miten se nyt maailmalla pärjää. Ei kai tässä auta kuin antaa elämän viedä ja yrittää nauttia Sisusta joka päivä ilman turhia huolia ja murheita ja ottaa vastaan kaikki ilo mitä elämä antaa.

 Tälläista tällä kertaa, Satu

Veijo Vanamon ja Jaakko Kolmosen Kokkikoulu -kirja

Minulla on taipumus, että aina kun tulee inspiraatio ruoan laittoon, niin päässä rupeaa soimaan Jaakko Kolmosen ruokaohjelman tunnus musiikki. Muistattehan tii tiii dii di dididiidi ti……Tämä tietää aina sitä, että yritän jotain, missä en ole vielä kovinkaan hyvä. Yleiseksi ongelmaksi olen jo nyt huomannut, että kärsimättömänä ihmisenä levyt on yleensä hanat kaakossa, eli toisin sanoen täysillä. En ole harrastanut paljoakaan ruan laittoa ja käytän edelleen keittokirjaa “Keitämme ja Leivomme”,  jonka sain peruskoulun kahdeksannella luokalla. Suosittelen kaikille.

No tämän tiedon jakaminen omista keittiö kokemuksista on nimenomaan niille lohduksi, jotka kokevat samanlaisia tunteita keittiöpuuhissa.Ei ole ollenkaan häpeä, vaikka epäonnistuu yksinkertaisissakin gurmeissa. Oppia ikä kaikki.

Jaakko Kolmonen rupesi sitten soittelemaan päässä tätä tunnaria ja minähän ajattelin pyöräyttää lihapullat ja muusit.  Ostin köntsän jauhelihaa, sour cream purkin ja sipulisekoituspussin ja loput;  pippuri, suola ja kananmuna löytyisikin jo kotoa. Olo oli todella itsevarma. Viheltelin menemään Jaakon tunnaria, samalla kun sekoitin jauhelihaan aineksia. Roiskaisin purkillisen sour creamea notkistukseksi jauhelihan sekaan, joka tosin oli ehkä liikaa, pikku nökäreeseen jauhelihaa. Mutta muistini mukaan kai se uunissa kovettuisi. Vai oiko se niin, että muna sen kovettaisi, sitkostaisi, vai miten se nyt menikään. No lihapullia ei näistä nyt kyllä tulisi, kun massa on niin löysää,mutta näistähän tulee hyviä lettuja, kun eivät kerran pallon muotoisena pysy. No makuhan on pää asia. Letut uuniin ja odottamaan. Letut oli uunissa todella pitkään ja kävin niitä tiiraamassa vähän väliä. Säädin lämpötilaa aina hiukan ylemmäs ja alemmas kun ei ollut oikein tuntumaa, mikä lämpötila olisi näillä Amerikan asteilla oikea. Ei niitä millään muotoa voinut kehua kun vihdoin ja viimein olivat valmiita, mutta kuiviksi niitä ei myöskään voinut haukkua.

Seuraavalla viikolla Jaakko rupesi taas soittelemaan päässä tunnus musiikkiaan. Päätin yrittää jotain kanasta.Kanaa vihannespedillä. Juu kuulostaa terveelliselle. Resepti oli yksinkertainen. Vihanneksista peti ja kanat ja kerma siihen päälle. Päätin kuitenkin lyödä kanat hautumaan kermaan, johon olin lisänny tarvittavat mausteet. Sillä välin voisin maalata autotallia. Kermassa marinointi tuntui jotenkin kummalle, mutta jotenkin tuntui, että niin kuuluu tehdä. Mausteita roiskin kuin suuren luokan kokki konsanaan. Hieno tunne kun laittaa ripauksen sitä  ja toisen tätä ja vielä kolmannen mitä ei ohjeessa mainita. Tulee todella tunne, että luo jotain uutta ja gurmeeta. Antaa nyt marinoitua ja sillävälin autotallin kimppuun. Maalasin sitä kuin raivokohtauksen saanut härmäläinen. Talli oli todella haalistunut ja imi maalia itseensä kuin sieni. Kävin välillä nakkaamassa kanat uuniin ja jatkoin maalaamista. Minä riehuin kuin heinämies autotallin kimpussa ja pensseli vain viuhui.  Aurinkorasva purkki tosin ei ollut viuhunut samaan tahtiin kuin pensseli,sillä selkähän siinä rytäkässä paloi. No palatakseemme itse aiheeseen. Kanat olivat yhä uunissa ja kiehautin riisin, josta tuli hyvää. Kun nostin kanaa vihannespedillä uunista niin voi kumma.Vihannekset olivat very well done eli ne olivat ihan mössöä ja kerma, jota olin käyttänyt half&half oli muuttunut ihan kananmunakökkeröksi. Pahan näköistä syötävää. Mutta jos sekoitan sen riisin joukkoon niin kökköjä ei näy. Jotenka saattaa maistua vielä ihan hyvälle. No juu. Ei se nyt kovin kummoista ollut,mutta äidin sanoja lainatakseni “syö mielummin kuin selkäänsä ottaa”. Mies sanoi että,  parempaa kuin viime viikkoiset lihapullat.

Seuraavalla kerralla kun Jaakko rupesi viheltämään päässä päätin olla nokkela. Olin saanut varman vihjeen millä konstilla selviydyn kastikkeesta ilman kokkareita.Edellisen päivän piknikistä oli jäänyt tähteeksi neljä komeaa nakkia.Mieheni ehdotti että, tekisin niistä jotain.Voi kun oli heti niin nerokas olo, kun keksin  että nakkikastike ja muusi. Olin jo ajat sitten antanut periksi ajatukselle, että kastikkeita ei kannat yli 10 minuttia valmistaa. Onhan niitä olemassa valmiita kastikkeita, jotka vain lämmitetään. Tällä kertaa päätin turvautua valmistuotteisiin. Perunamuusinkin ostin jauheena. Jippii mikään ei menisi tällä kertaa vipuun. Ruskistin sipulit ja löin makkarat tulille. Täytyy myöntää että jouduin kyllä lyömään aika lailla pieniksi paloiksi neljä nakkia, ettei näyttäisi kovin köyhälle. Lisäsin sekaan valmiin ruskean kastikkeen ja aloin lämmittää. Kolmosen Jaakko sanoi taas päässä, että jos rumpsauttaisin sekaan hiukan ketsuppia niin aina vain parempi nakkikastike. Näytti hyvälle. Tuntui niin helpolle, että väänsin siinä vielä pienen salatinkin ja sitten muusi. Vettä ja perunamuusijauho sinne sekaan ja vatkausta. Nyt rupeaa olemaan valmista, mutta missä mies. Apua. Voi ei nyt nakkisoppa rupeaa kuivomaan. Apua tarvitaan! Keksin ratkaisun, vettä lisää. Juu ja asia korjaantui. Mutta vain hetkeksi. Missä se mies oikein luuraa. Näyttää siltä, että tämäkin gurmee taitaa mennä blörinksi. No ei kuin vettä lisää nakki kastikkeeseen. Muusi oli jostain kumman syystä vetänyt itsensä kasaan ja näytti että sitä olisi yksi ruokalusikallinen kummallekin. Nakkikastike rupesi olemaan jo nakkisoppaa, kun vettä piti koko ajan lisäillä.Nakki etsi epätiovoisesti sopasta itselleen ystävää, mutta ei oikein näyttänyt sitä löytävän.Siihen ratkaisuksi lörötin hukan vettä pois ja siirsin sen pienenpään paistinpannuun. Ei se paljon parantanut tilannetta, mutta söimme hyvällä ruokahalulla loppujen lopuksi ruokalusikalliset muusia ja nakki soppaa. Aika hyvää kai? Johtuen kai siitä, että pidän ketsupista.

Elämä näyttää muuten oikein mukavalle täällä Floridassa ja luulen että opin joku päivä vielä näitä ruanlaiton salojakin, mutta dinner kutsut anopille saavat vielä  odottaa, mutta jatkan itsepintaisesi harjoituksia.

Ps toivon kaikkien teidän puolesta että en Jaakon innoittamana saa koskaan ideaa ryhtyä keittokirjailijaksi.

Satu Barish

Ensimmäinen asia , joka kaipasi muutosta oli lattia. Vanha lattia oli laattaa ja makuuhuoneet kokolattiamattoa. Minä ilmoitin miehelleni että olen päättänyt uusia lattian. Minä teen purkutyöt ja ammattimiehet saavat asentaa uuden lattian tilalle. No eikun hommiin, tosin mieheni vastusti moista ideaa. No joka tapauksessa minä aloin purkamaan lattiaa heti seuraavana päivänä. Nakuttelin lattiaa irti minkä kerkesin ja yksi laatta toisensa nakutin niitä irti ja sain laatat lattiasta irti. Päivä siinä meni nakutellessa. No vielä olisi sitten saatava nuo sementit tuolta lattiasta pois ja tasoitettua lattia. Marssin seuraavana päivänä rautakauppaan ja vuokrasin Hiltin koneen,  joka iskee kuin katupora ja sementti irtoaa kuin irtoaakin betonista.

Rautakaupan miehet kyselivät uteliaana kenelle minä konetta vuokrailen ja kun sanoin että itsellenihän minä näitä vuokrailen, ukkoja nauratti siinä määrin, että eivät edes pidätelleet nauruaan kun kannoin Hiltin ulos kaupasta. No pora kiinni pistorasiaan ja eikun jyskyttämään. Minulla oli kasvoillani maski suojaamassa keuhkoja, silmillä suojalasit suojaamaan silmiä,  mutta kuulon olin kokonaan unohtanut. No nokkelana naisena virittelin omatekoiset kuulosuojaimet. Vessapaperi tollot ensin korvan reikiin, siihen päälle i-pod kuulokkeet ja siihen päälle kietaisin vanhat bikinin yläosat korvaläpiksi,  jotka kiinitin solmuun leuan alle. Näytin aika hupaisalle. Olo oli kuin lentäjän pojalla. Sille siis näytin itseviritetyin kuulosuojaimin. No sitten olin valmis hommiin. Isku oli aika kova kämmeniin ja tuntui koko lailla kehossa. 7,5 tuntia jyystin lattiaa sileäksi. Hiki virtasi kuin virtahevolla ja vaatteet kastuivat läpimäriksi. Kun armas mieheni tuli minun touhuja katselemaan ei hän voinut kuin tuntea sääliä. No minä tokaisin rohkaisuksi hänelle, ettei tulisi niin paha mieli, että eihän tässä mitään syytä huoleen, kun minulla on aina ollut oikein hyvä mielikuvitus, niin olen nytkin leikkinyt niitä katupora miehiä jotka kesäisin korjaa katukivetyksiä Suomessa.

7,5 tuntia sitä leikkiä on aika pitä aika, mutta kun olin päättänyt olla vuokraamatta konetta toiseksi päivää, niin pakko oli venyä mielikuvituksessakin.Otin asian myös ihan urheilun kannalta.Sama se on miten sitä päivänsä kuluttaa, kunhan tulee tehtyä jotain hyödyllistä.

Seuraavaksi oli sitten jätteiden siivoaminen. Meillä on kulkuneuvo joka on ruma kuin piru ja joka paikasta hiukan levällään. Olen ajellut kyseisellä vehkeellä ja voin sanoa että kyyti ei ole kuin BMW:llä. No ilmastointi on tietysi rikki, jotenka kun kyseisellä rouskulla ajelee kesäkuumalla,  niin tulee siinä samassa aina saunottua, samalla kyydillä.

Otin selvää missä lähin kaatopaikka sijaitsee ja eikun nokka kohti sitä ja lastia viemään. Köröttelin laatimieni ohjeiden mukaan ja ensin eteeni rupesi ilmestymään valtavan isoja kuorma autoja. Jepulis tuolla on pakko olla kaatopaikka. Ei kun rekkojen perään. Seuraavana silmiini osui haaskalinnut, joita taivaalla edessäni kaarteli parveittain. Nyt tuntui, että en ole enää kaukana. Seuraavana sieraimiin iski kaamea haju.Voi ei. Miksi en ottanut tällekin reissulle sitä maskia mukaan. Haju oli kuvottava. No nenä tottuu pikkuhiljaa. Viimein käännyttiin kaatikselle.

Minä ja jono isoja kuorma-autoja. Eikun rohkeasti jonoon. Minun rousku näytti ihan lilliputille näiden vehkeiden rinnalla.Romuni punnittiin ja sitten sain neuvot minne voisin lastini jättää.Voisi ajaa joko huipulle isojen rouskujen perässä tai jättää lastin heti portista sisään ajaessa oikealle. Kyselin kumpi vaihtoehto on helpompi lastin purkamisen kannalta ja sain ohjeet ajaa rouskujen perässä huipulle. Siinä minä sitten mennä louskuttelin muiden perässä. Trafiikki oli melkoinen ja yritin mahtua sekaan. Parkkeerasin omasta mielestä sopivaan paikkaan ja oli jo käydä lastini kimppuun,  kun paikalle saapui mies. Niin musta kuin murjaani ja iso kuin mikä. Viuhtoi kuin mikä ja taisi ottaa pari juoksuaskeltakin ja kiihkeällä äänellä komensi minua sanoin.” Teidän korkeutenne on hyvä ja siirtyy,  muuten nuo isot murskaavat minut” Siis tarkoitti tietysti oikeita roskakuskeja autoineen. Kyllä ne pällisteli että mitä tuo hullu nainen täällä tekee, mutta kovi olivat ystävällisiä kohtaani. Ei taida olla paljon rouvia näkynyt kaatopaikalla.

No minähän tein ennen Floridaan muuttoani Facebookin testin, jotka ovat varsin luotettavia. Testi antaisi vastauksen tulevaisuuden ammatistani ja vastaus oli roskakuski, jotenka tunsni olevani oikeaan suuntaan menossa valitsemallani tiellä.. No päivä oli kerrassaan antoisa. Kaatopaikka tuli tutuksi ja samalla tuli siinä saunottua, jotenka ei hätiä mitiä. Mieheni suunnittelee aina silloin tällöin saunan rakentamista, mutta minä ajattelin ajella silloin tällöin jatkossakin romulla ja saunon siinä samalla. Parasta tässä kulkuneuvossa,  jolla aina silloin tällöin ajelen on, että monikaan ei mielellään pitkään rinnalla ajele kun on niin pahan näköinen rohjake. Ja mahtavinta on tietysti tunne, joka on kun rekalla ajaisi. Jotenka nyt on tämän reissun jälkeen päässä soinut biisi”Mä oon rekkamies”

Tälläista elämä oli tälläkertaa.

Satu

No tähän kauppaan minäkin lähdin innolla mukaan ja onhan se ihanaa katsella katalogia omalta koneelta ja tehdä tilausta.Ohh kyllä on ihania huonekaluja. No minä tarvitsin tietokoneelleni tietenkin pöydän sekä tuolin ja niinpä naputtelin tilaukseni ruudulle ja vau lupasivat vielä hurjat alennukset toimituksesta.

No seuraavana päivänä sain vahvistuksen tilauksestani ja jopas jotain. Minulle oli laitettu 151 dollaria kuljetus kuluja. 126 kuljetusta ja 25 kuljetuksen käsittelystä. Mitä ihmettä.Lupasivat minulle 75 dollaria alennusta kuljetus kuluista. No eikun soittamaan tavaran myyneeseen firmaan. Robotti vastaa tietenkin puhelimeen ja tiedustelee asiaa ja kehottaa kertomaan nauhalle mitä asia koskee. Vastaa yes jos haluat puhua elävän henkilön kanssa. Vastaa yes jos asiasi koskee jo tilattua ostosta. Anna tilausnumerosi jotta voimme nopeuttaa palveluasi. “Kuulinko oikein” robotti lausuu perässä väärin kuulemansa tilausnumeron ja kysyy perään, vastaa yes jos kuulit oikean tilausnumerosi.  No jos väärin. Arghhhhh hermot rupeaa menemään, ja milloin se oikea ihminen tulee langan päähän, todella turhauttavaa. Mielummin olisin ostanut nämäkin mööpelit kaupasta oikean ihmisen myymänä.

No siinä sitten aikasi robotin kanssa komunikoitua pääset jonotuslistalle, jossa kuulet kaiken maailman informatiota firmasta.Vihdoin koittaa onnen hetki ja ystävällinen miesääni vastaa puheluusi “kuinka voin auttaa “No minä halusin tietenkin tiedustella minne lupaamanne toimitus alennus oli kadonnut. Ystävällinen miesääni vastasi , että heillä on vain tietyt tuotteet ,joissa on jokin alennus ja ne kyllä näkyvät selvästi laskussa. Muissa tapauksissa he veloittavat 10% kuljetuskuluja. No jaa jaa minä kun tilasin juuri tuotteen jossa on kyseinen alennus kuljetuksessa ja katsoin että lupaatte 75 dollaria minun tilaamassani tuotteessa alennusta kuljetuksessa. Laskussani on silti 10% kuljetus kuluja. Jotenka jos lisään lupaamanne 75 dollaria siihen päälle siitähän tulee 18% kuljetuskuluja. Huh todella hyvä bisnes teille, mutta erittäin harhaanjohtavaa mainontaa ja huono diili minulle. En näe alennusta kuljetuksesta. No” jaa” myyjä vastaa kohteliiaasti että” kyllä me olemme teille alennuksen antaneet,  mutta te ette vain näe sitä”. Jaaaaaha niin sitä pitää. Hermo rupeaa tälläisissä vaiheissa olemaan todella kireällä ja onhan se niin, että se mitä ei ihminen omilla silmillään näe, niin sitä on hyvin vaikea uskoa. Niinkuin tässä tapauksessa osa tavaroista mainostettiin punaisilla kissan kokoisilla kirjaimilla  75% alennus kuljetuksesta ja kuljeitusmaksuja lisättiinkin loppusummaan 18% verran.

Niin kylläpä kuulostaakin että olin saanut jonkinlaisen alennuksen ostoksilleni. Erittäin harhaanjohtavaa mainontaa ja niin mahdottoman yleistä. No pienimuotoisen keskustelun jälkeen sain lupauksen siitä että he hyvittävät minulle lupaamansa 75 dollari vaikka ovat sen jo antaneet sitä vain ei näy laskussa. Niin että täst edes olen varovainen näiden näkymättömien alennuksien kanssa.

Niin että tälläistä tällä kertaa. Mutta oppi ja ikä kaikki sanoo vanha sananlaskukin.

Satu Barish

No niin kai useimmat ihmiset tekevät  ja vielä valehtelevat itselleen, tätä minä en tee. Siis valehtele itselleni, enkä muillekaan. Joka tapauksessa. Haluaisin niin kovasti olla sellainen ihminen,  jota ei huolet paina, eikä nypi mikään asia maan päällä. Mutta kun en ole. Minuun on istutettu äidinmaidossa huoli DNA. Huolehdin kaikista ja kaikesta.

Olen kulkenut aina julkisilla liikennevälineillä ja nähnyt mitä on tosi elämä. Talvisin ja syksyisin päät räkää täynnä olevat ihmiset matkustavat töihin näillä samoilla välineillä. Räkä roiskuu sieltä ja täältä, kun ihmiset räkii päin näköä. Siinä ei rokotukset auta, jos on virus tullakseen. Eikä tarvitse hiuskiinteesä aamuisin huolehtia, kun takana istuva kanssamatkustaja räkii niskaan ja tunnet kuinka pallukat tarttuvat niskahaiveniisi. Metro lehti on onneksi keksitty sitä varten.Voit suojata sillä itsesi näitä pommeja vastaan. Se on kuin hyvä haarniska,  mutta koko ajan tulee olla valppaana kuin porkkana, mistä kulmasta räkä lentää. Huppu takissa varmistaa takaa päin tulevat rökimiset.

Yleisesti ihmiset ovat kain niin paljon poissa erinäisten muiden syiden kuin sairauden takia pois töistä, että kun virus iskee, niin on pakko mennään töihin mahdollisemman huonossa kunnossa ja tartutetaan satakolmekymmentäkaksi ihmistä matkanvarrella. Kun saapuu töihin mahdollisimman sairaana luulevat nämä lintsarit, että nyt tippuu muutama urhoolisuuden ja ritarillisuuden mitalli rintaan. Huhu.  No toisaalta nämä räkänenät ovat aika helposti tunnistettavaa sakkia. Toista on nämä henkisesti häiriintyneet kanssamatkustajat. Sitä kun ei aina näy ulospäin, mitä siellä mielen sopukoissa liikkuu. Esim kun ystäväni iso äiti rupesi 50-luvulla piirtelemään oman huoneistonsa seiniin, vietiin hänet hoitoon hiukan lepäämään ja tutkittiin mistä moinen mielenhäiriö. Luultiin kai että nyt sillä kajahti viimeinenkin pultti löysälle. Nykyisin kukaan ei lopsauta korvansakaan, sillä sehän on vain taidetta. No saattoi sillä isoäidillä muitakin oireita olla, mutta hulluuden rajat ovat näinä päivinä niin vaikeita määrittää, että tuskin siihen niin tervettä löytyykään jotta voisi tähän ryhtyä. Nykyisinhän on vain terveitä ja taiteilijoita.

Ystäväni äiti tuli vain muutamia vuosia sitten maalta visitille kaupunkiin. Ihmetteli siinä 10 raitiovaunussa että “kyllä täällä kaupungissa noita hulluja riittää”, kun niin moni näytti puhuvan itsekseen. Tytär valisti”Ei ne ole hulluja vaan niillä on pipon alle kätketty hands free ja ne puhuvat puhelimeen” Jaa ihmetteli äiti. Paluumatkalla äiti ihmetteli että “paljon noita hands free ihmisiä täällä kaupungissa” kuunnellessaan edessä istuvan höyrypään intiimejä alapään keskustelua  siitä voiko täi myös pesiytyä alapään karvoitukseen. Tytär korjasi äitiä että nyt on kyllä kysymyksessä oikea hullu eikä hands free, sillä kasvojen lihakset nykivät vimmatusti sinne tänne samanaikaisesti kun pää tempoili vaikka millaisia kuvioita puolelta toiselle.

Äkkiä sitä oppii tunnistamaan nämä asiat. Ehkä kehonkielikurssit olisivat paikallaan jo viimeistään yläasteella, jotta tunnistaisimme nämä taiteilijat  joita ennen kutsuttiin hulluiksi paremmin. Kehonkielen tarkkailu on tässä asiassa a ja o. Hands free puhuu joskus melko äänekkäästikin, mutta kasvojen liike on normaalia suomalaiselle ominaista tasapaksua muminaa, joskun harvoin nuoremmilta saattaa päästä jopa nauru, mutta tämä on melko harvinaista ainakin talvikuukausina. “Taiteilijoilla “taas kasvoissa tapahtuu jatkuvaa jonkin asteista nykimistä koko ajan. Tämä pätee myös kansainvälisillä vesillä liikuttaessa. Myös kansaivälisillä taiteilijoilla nykii pään alueella paljon ja liikehdintä on levotonta. Sanotaanhan että “silmät “tässä tapauksessa kasvot ovat sielun peili.

Itäkeskukseen voi tehdä metr matkoja tutustuakseen taiteilijasieluihin. En ole kertaakaan onnistunut kulkemaan metromatkaa etteikö yhtään taiteilijaa olisi sattunut samaan vaunuun. Katsekontaktia tulee välttää näiden kasvojen nykijöiden kanssa, sillä silloin olet vaarassa joutua heidän hyökkäyksensä kohteeksi. Joko henkisen nöyryytyksen, tai jopa fyysisen, riippuen millaiset demonit kullakin jyllää. Siis pidä katseesi Metrolehdessä, lattiassa, maisemassa tai näppäile puhelintasi niin voit selvitä hengissä Itäkeskukseen saakka tai minne sitten menitkin.

Satu Barish Florida

Ajattelin tässä taannoin, että kyllä hyvä vaimo on sijoitus. Jos olisin mies olisin varmasti oivaltanut tämän jo ennen 39 ikävuotta ja valinnut itselleni hyvän vaimon.Olen miettinyt että voisin ruveta välittämään tänne Amerikkaan hyviä vaimoja Euroopasta ja ennen kaikkea pohjoismaista.Sieltä löytyvät sitkeimmät ja parhaimmat vaimot. Kylmässä ja karussa pohjolassa ei vaimo pääse pilaantumaan ulkoisesti eikä henkisesti, siitä pitää huolen meidän pitkä ja kylmä talvi. Vaimo näyttää yleensä nuoremmalta kuin  monet vaimot lämpimimmissä maissa, koska emme saa liikaa auringonvaloa,  joka vanhentaa ihoa ennenaikaisesti. Tästä esimerkki. Kun menin tässä taannoin ostamaan maalaus kaljojani paikallisesta Publixista kassa neiti kysyi minulta henkkareita. Huh onneksi sattui olemaan passi mukana. Myös henkisesti olemme vahvempia kuin monissa maissa, johtuen kylmästä pitkästä ajanjaksosta maassamme. Pohjoismaissa verotus on niin korkea että vaimokin joutuu, joka päivä lähtemään töihin, vaikka kuinka lunta tupruttaisi. Yleensä vaimo taittaa matkan jalkaisin tai yleisiä kulkuneuvoja käyttäen,  koska herra kulkee autolla työn ja kodin väliä. 

Pohjoismaalainen vaimo on paljon sitkeämpi kuin esimerkiksi Keski Eurooppalainen vastaavaa vuosimallia oleva kanssasisar. Koska Keskieuroopassa talvi ja kylmä aika on paljon leudompi. Tästä esimerkkinä että väitetään että Pariisista löytyy  pieniä ja tyylikkäitä vaimoja. Kun kävin Pariisissa kiinnitin tähän erityishuomiota, ja en havainnut tyylikkäitä pikku pariisittaria missään. Olin hiukan pettynyt, mutta olin varmaan rahvaammilla alueilla liikuskelemassa.. Kun Pariisitar tulisi töllistelemään pojoisen maiden meininkiä olisi siinä nylon sukkien saumat alta aikayksikön viuhahtaneet mutkakalle tai jäätyneet sääriin kiinni. Meidän räntäiset kadut tammikuusta maaliskuuhun taitaisi muuttaa Parisittarenkin tyylin hiukan käytännöllisempään core tex tyyliin. Olen kyllä ihmetellyt miksi ei kukaan kenkävalmistaja valmista core tex korkkareita.Olisi meidänkin Pohjoisten ja arktisten alueiden vaimojenkin helpompi olla tyyli tietoisia. Kuvitelkaa kun eskimo vaimokin voisi juhlapyhinä pistää poronkarvalla vuoratut Core tex korkkarit jalkaansa, ja lähteä tundralle askeltamaan pikku päiväkävelyt porojen kanssa.

Pohjoismaissa vaimo on myös tottunut tekemään kovasti työtä , sillä talvi kuukausina, joita on monta. On työtä totuttu tekemään myös pimeässä.Jotenka Pohjolan vaimoa ei kellonajat rajoita.Pojoisen nainen tekee työtä vuorotta. Jos rupean vaimonvälittäjäksi suurelle mantereelle Amerikkaan mainoslauseeni tulee olemaan” Tiesitkö että hyvä vaimo on parempi sijoitus kuin arvopaperit”. Toki tässäkin sijoituksessa on riskinsä, aivan niinkuin muissakin. Säännöllinen vaimon huolto on toki tarpeen, moottori ei lopu ennen aikojaan, mutta esim jos vaimon ottaa 45 ikävuoden jälkeen voi samaa vaimoa pitää sitten koko loppu ikänsä. Monesti ennen 45 hankitut vaimot voi joutua vaihtamaan siinä 45 -50 korvilla, koska vaimo rupeaa olemaan aika kulunut jos huollot on jäänyt tekemättä. Niikuin yleensä jää,  koska elämä on aika hektistä ennen 45 ikävuotta. Ura, lapset, asuntolainat kaikki nämä ovat pahimmillaan ennen 45 ja silloin vaimo on koetuksella.

Vaimo yleensä sitkistyy vanhetessaan ja on tehokkaampi ja luotettavampi kuin nuorempi malli, mutta on siinä sekin että vanhempi vaimo yskii kyllä pahemmin, eli kaikenmaailman kalkatusta rupeaa kuulumaan, siksi olisikin hyvä että kuulolaitteiden valmistajat valmistaisivat vastaavasti kuulon vaimentimia, että miehen olisi helppo vaimentaa kuuloa aina sitä mukaan, kun vaimo rupeaa vanhenemaan ja kulumaan. Tai laite voisi myös olla sellainen,  joka muuntaa vaimon kalkatuksen mieli musiikiksi, silloin ei tarvitsisi miettiä vuosimallin vaihtoa. Toisaalta eihän kaikkia sijoituksia neuvota pistämään samaan koriin.

Täällä muuten vaimot ovat ymmärtäneet asian niin että kaikkia luottoja ei kannata pistää yhden visa kortin varaan, vaan kannattaa hajauttaa ja ottaa myös Master card ja American express joille kaikille 5000 käyttöraja. Silloin on mukavasti luotot hajautettu ja laskun tullessa ei tunnu niin pahalle kun luotot on hajautettu moneen eri luottoyhtiöön.

Minulla ei myöskään ole mitään moniavioisuutta vastaan. Olisi hyvä varsinkin Pohjoismaissa jos voisimme hajauttaa kotityöt monelle eri vaimolle, niin ei kävisi yhdelle niin raskaaksi. Tavallaan näinhän pohjolan mies jo tekeekin, sillä moni on tehnyt lapsensa usean eri vaimon kanssa. Ongelmana onkin että pohjoisen mies ei pidä huolta kuin yhdestä vaimosta kerrallaan. Tästä syystä edelliset vaimot joutuvat huolehtimaan itsestään ja lapsistaan. Moniavioisuus olisi sallittavaa, sillä silloin mies joutuisi huoltamaan vanhat vaimonsakkin ja pitämään ainakin vakuutukset yllä,  jotenka harkinta siitä miten monta vaimoa kannattaa itseasiassa pitää olisi varmasti suurempi.Useamman vaimon pitäminen on aina kallista puuhaa.Itseasiassa vaimo on tmi eli toiminimi jolla pitäisi olla oikeus vähentää verotuksessa kaikki kulut  jotka hän toiminimensä harjoittamiseen käyttää. Kas kummaa kun en ole tätä aikaisemmin keksinyt? No olisin varmasti asian jo ajatellut näin jos olisin tätä vaimo ammattia harjoittanut hiukan kauemmin kuin tämän kolme viikkoa, mutta olen mielestäni aika hyvin perillä tästä bisneksestä.

Seuraavaksi olen ajatellut laatia hinnaston toiminimeni palveluista. On hyvä eriyttää heti alkuun mitkä ovat niitä palveluja jotka kuuluvat normaali parisuhteeseen ja niistä jotka ovat työ tuloa, kuten maalaus urakat, auton huolto ja pesu, juoksevat asiat jos eivät omia jne. Jos nyt ihan tasavertaisiksi ryhdytään niin hinnastoon täytyy myös hinnoitella siivous ja puhtaanapito palvelut niiltä osin kun ei ole vaimon vuoro niitä tehdä. Jos vaimo hoitaa nämä automaattisesti aina on hyvä ottaa maksu miehen vuorolla suoritettavasta työstä. Jos vaimo on kotona hoitamassa näitä askareita on hyvä sopia kk palkasta sillä muutenhan nämä palvelut jouduttaisiin ulkoistamaan jos vaimo lähtee työhän kodin ulkopuolelle. Tähän asti naisethan ovat ympäri maailmaa hoitaneet työn ilmaiseksi, mutta mielestäni orjuuttamisen aika on nyt ohi ja naisten tulee hinnoitella työnsä niinkuin kaikkien muidenkin yrittäjien ja palkansaajien. Mieshän on tämän edun saanut luultavemmin, kun on uskotellut naisille että nainen veistettiin miehen kylkiluusta. Ja sekös sitten oikeuttaisi naista orjuuttamaan.

No tälläisia mietteitä tällä kertaa, Suvi